Runoudella on ollut merkittävä sija japanilaisten elämässä. Onnistuneella runolla saattoi voittaa rakastamansa naisen suosion tai karkottaa vastenmielisen kosijan. Runon laatijalla oli tapana liittää intohimoiseen runoon kukka, ja runo oli myös luovutettava vastaanottajalleen tyylikkäästi kirjoitettuna, koska kalligrafia ja runous kuuluivat erottamattomasti yhteen. Seurapiireissä pidettiin karkeana kömmähdyksenä sitä, että joku jätti sepittämättä runon jonkin erikoisen tapahtuman, esim. vuoden ensimmäisen lumisateen, kunniaksi. Runoihin sisältyikin lähes poikkeuksetta jokin luonnonkuvaus.
Japanilaiset runot eivät ole loppusoinnullisia tai mitallisia, päättyväthän kaikki japanin kielen sanat joko vokaaliin tai n-kirjaimeen. Loppusointu siis ei voi olla muuta kuin satunnainen ilmiö japanin kielessä. Sen sijaan alku- ja sisäsoinnutus ja vokaalien toisto- ja vaihtelutehosteet ovat käytössä.
Eräs yleinen runomuoto oli viisisäkeinen 31-tavuinen tanka, jonka tavujako oli säkeittäin 5-7-5-7-7. Yleensä tankan kolme ensimmäistä säettä muodostavat oman jaksonsa, minkä jälkeen kaksi viimeistä täydentävät runon. Näillä runoilla ei ole nimeä.
Tässä on esimerkkejä tankaruonoista Tuomas Anhavan suomentamana:
Illalla jätän
oven valmiiksi auki,
odotan häntä:
hän sanoi tulevansa
uneen minua tapaamaan.
Yakamochi
Lumi kinostuu
ja rakkauden muistot
suruisasti niin
kuin sorsapari lipuu
nukuksissa vierekkäin.
Murasaki Shikibu
Petyit maailmaan
ja pakenit vuorille.
Entä jos siellä
synkeys valtaa sinut,
minne sitten paennet?
Mitsune
Elämä täällä
on vain kuin vedessä
kuun kuvajainen
Otat sen kämmenelle
Kummeksit: onko sitä?
Tsurayuki
Kunpa vanhuuden
tullen kävisi päinsä
sulkea ovi
ja ottamatta vastaan
ilmoittaa vain: “Matkoilla.”
Tuntematon
Myöhemmin runoniekoille tuli tavaksi lisätä muiden kirjoittamiin tankoihin muutama oma säe ja vähitellen niistä kasvoi satojen tai tuhansienkin säkeiden mittaisia, eivätkä yli 10 000-säkeiset runotkaan olleet harvinaisia. Lopulta lisäsäkeisiin kyllästyttiin ja 1500-luvulla alkuperäinenkin tanka typistettiin kolmisäkeiseksi ja 17-tavuiseksi haikuksi.
Haikun erityispiirteitä ovat yksinkertaisuus ja säästeliäs kuvakieli, mutta haikut ovat kaikkea muuta kuin helppotajuisia; monet japanin sanat ovat moniselitteisiä, ja useilla erimerkityksisillä sanoilla on lähes identtinen kirjoitusasu. Sillä, mitä jätetään sanomatta, on yhtä suuri merkitys kuin sillä, mitä sanotaan. Lisäksi sanoja jätetään tarkoituksellisesti pois:
Pilvien huiput
ovat sortuneet mureniksi –
kuutamoinen vuori
Matsuo Bashō
Tässä runossa pilvien ja vuoren välinen yhteys on jätetty määrittelemättä. Haiku voidaan siis usein tulkita eri tavoin eikä moni haiku ole edes käännettävissä.
Voit kokeilla oman haikun laatimista suomeksi :) Teppo Pihlajamäen haikueditorilla voit tarkistaa, onko kirjoittamasi runo todellakin haiku, ja sivuston osiosta haikun piirteitä saat lisäohjeistusta haikun runokieleen.