Perhetermit japaniksi


kazoku = perhe

Oman perheen nimityksiä käytetään, kun kerrotaan omista perheenjäsenistä muille, oman perheen ulkopuolisille henkilöille. Perheen sisällä taas vanhempia perheenjäseniä puhutellaan aina kunnioittavasti, samoilla nimityksillä kuin toisen henkilön perheestä. Lapsi siis nimittää omaa isäänsä nimityksellä otōsan, mutta puhuessaan kaverilleen isästään tämä käyttää nimitystä chichi.

Oma perhe                     Toisen perhe

mies                                    otto, shujin                     goshujin

vaimo                                 kanai, tsuma                okusan

isä                                       chichi                          otōsan

äiti                                     haha                            okāsan

lapsi                                   ko, kodomo                   okosan

poika                                  musuko                       musukosan

tyttö                                   musume                      musumesan, ojōsan

vanhempi veli                     ani                              oniisan

nuorempi veli                      otōto                           otōtosan

vanhempi sisko                   ane                              onēsan

nuorempi sisko                   imōto                          imōtosan

isoisä                                  sofu                            ojiisan

isoäiti                                 sobo                            obāsan

setä                                     oji                               ojisan

täti                                      oba                              obasan

Plus muutama muu sana:

sukulaiset          shinseki

veljekset            kyōdai

sisarukset           shimai

serkku               itoko

Täältä löytyy kanjeja sukulaisuussanoista.

Advertisements

Perhe-elämää japanilaisittain


Aviomies viettää suurimman osan ajastaan kodin ulkopuolella tienaamassa rahaa perheelleen. Mies saa vaimoltaan pientä taskurahaa. Pelkästään työmatkoihin kuluu keskimäärin kaksi tuntia, Tokiossa usein paljon enemmän. Sunnuntaina isä omistaa aikansa perheelle, ja Japanin puistot täyttyvät lastensa kanssa leikkivistä isistä. Sunnuntai siis on perheen yhteinen päivä, sillä se on viikon ainoa yhteinen vapaapäivä. Lapsia hemmotellaan viisivuotiaiksi asti, koska koulun alettua alkavat raskaat rajoitukset ja tiukat säännöt.

Vaimo päättää kotona kaikesta kotiin liittyvästä: raha-asioista, hankinnoista, lasten koulutuksen järjestämisestä jne. Äiti on yleensä kotona ja hoitaa lapset ja kodin kun taas isä tekee pitkiä päiviä kodin ulkopuolella. Nykyään yhä useammat naiset hakeutuvat osa-aikatöihin kodin ulkopuolelle, opiskelemaan tai tekemään vapaaehtoistyötä.

Perheellä on Japanissa suuri merkitys ja lapsia ja vanhuksia kunnioitetaan, koska elämän alku- ja loppuvuosia pidetään henkimaailman lähialueina. Perinteisesti ihmisen ajatuksille ja mielipiteille ei ole annettu paljon arvoa ennen 41 vuoden ikää.

Isovanhemmat, obāsan (mummo) ja ojiisan (ukki) muodostavat tärkeän osan perhettä. Ei ole harvinaista, että isovanhemmat asuvat samassa talossa lapsiensa kanssa. Vielä joitakin vuosia sitten noin 70 % isovanhemmista asuivat jonkun lapsensa perheessä.

·        kekkon = avioliitto

·        http://www.kekkon.com

·        hanayome = morsian

·        hanamuko = sulhanen

”Kiinassa vallasnaisten jalkojen sitominen tuli tavaksi jo varhain, ja se esti heitä tekemästä ulkotöitä ja käymästä kylillä; he olivat kodin piiriin tuomittuja. Korealaisnaisten jalkateriä ei surkastettu, mutta heidät oli sosiaalisesti tuomittu eristyksiin kotiinsa. Ulkosalla he saattoivat käydä vain yöllä, hunnutettuina kuin arabinaiset. Sitä vastoin japanittaret saattoivat kulkea suhteellisen vapaasti, eikä heidän asemansa ollut niin alistettu kuin heidän kiinalais- ja korealaissisariensa. Kaikissa näissä maissa avioliitot ovat olleet järjestettyjä eikä nuorilla ole ollut juuri sananvaltaa, japanilaistytöillä kuitenkin enemmän kuin Kiinan ja Korean naisilla.” (Japanin kulttuuri, s. 430)

Avioliitto solmitaan melkein aina 25-30-vuotiaana. Omiyai on järjestetty avioliitto. Tämä on edelleen voimissaan maaseudulla: vanhemmat ja koko suku avustaa puolison etsinnässä ja valinnassa järjestämällä tutustumistilaisuuksia ja haastatteluja, mutta myös itse morsiamella on sananvaltaa.

Avioero on perinteisesti ollut harvinaista, mutta on yleistynyt 2000-luvulla. Avioerossa lapset jäävät yleensä miehelle.

Lähteet ja kirjallisuutta

Kokoamani tiedot perustuvat japanin kielen ja kulttuurin opintojeni muistiinpanoihin, eri oppikirjoihin ja Japanista kertoviin kulttuuri- ja matkaoppaisiin. Netistä olen vain täydentänyt tietoja, mitkä muista lähteistä ovat jääneet vajavaisiksi. Ikävä kyllä jotkin lähteet ovat auttamattomasti jo vanhentuneita, joten jos sinulla on nykyaikaisempaa tietoa esim. koulutuksesta tai työelämästä, laita kommenttia tulemaan :)

Lähteitä en ole erikseen eritellyt, koska suurin osa tiedoista on ikäänkuin yleistietoa Japanifaneille ja monissa opuksissa esiintyy näitä samoja tietoja. Lisäksi kirjallisuuslistasta kunkin postauksen loppuun tulisi pitkä, koska olen koonnut tietoja useista eri kirjoista. Kaikki painetun kirjallisuuden lähteet on kuitenkin lueteltu tässä alapuolella.

Kaikki kuvat ovat netistä ja kuvien lähde on aina liitetty kuvaan, eli klikkaamalla kuvaa pääset kuvan alkuperäiselle sivulle - ilmoitathan, jos huomaat jotain hyvän tavan vastaista kuvien (tai muiden juttujen) lainaamisessa!

Käyttämääni kirjallisuutta:
- Tuomas Anhava: Kevään kukat, syksyn kuu - Kootut tankarunot 1960-1982 (2000)
- Tuomas Anhava: Kuuntelen, vieras - Valikoima klassillisia japanilaisia tanka-runoja (1969)
- Olavi K. Fält, Kai Nieminen, Anna Tuovinen ja Ilmari Vesterinen: Japanin kulttuuri (1994)
- Japani - pienoishakuteos Japanista (2006), toim. Takeshi Yoro, Taku Miki ja Genjiro Ito
- Japanin kulttuurihistoria - näkökulma (1994)
- Tapani Jussila: Tokiopassi (2007 ja 2003)
- Kansojen kirjasto: Japani (1987), toim. Time-Life Books
- Takako Karppinen: Japanin kielen alkeet (1999)
- Tadaaki Kawata: Japanin kieli (1989)
- Pirjo-Riitta Kuusikko: Bunka shokyuu Nihongo - Opintomoniste, kielioppi ja sanasto I ja II osa
- Hannu Kärkkäinen: Tokion ja Japanin matkaopas (1993)
- Heikki Mallat: Dōzo - Japanin kieltä ja kulttuuria (1993)
- Pia Matilainen ja Virpi Serita: Michi - tie japanin kieleen (2010)
- Hannele Ripatti-Cantell ja Matti Cantell: Aasia-kirja - Lukumatka Aasiaan, Australiaan ja Oseaniaan (1998)
- Alexander Walther: Japani - Nihon (2009)
- Ilmari Vesterinen: Japanin kansankulttuuri - Kulttuuriantropologinen johdatus (1982)
- Ilmari Vesterinen: Japanilaiset - Japanin kulttuurin antropologista tarkastelua (1987)
- Ilmari Vesterinen: Geishan maailma - Tarua ja totta (2001)

%d bloggers like this: