Japanin kielen tyylitasoista sekä miesten ja naisten kielestä


Jos tiedät jotain japanista, olet varmaan kuullut sanan keigo. Se tarkoittaa kunnioittavaa kielenkäyttöä.

Japania puhuvat joutuvat valitsemaan sosiaalisen tilanteen mukaan kielenkäyttönsä, joka vaihtelee kohteliaan ja arkipäiväisen tai kunnioittavan ja nöyrän välillä. Esimerkiksi minä-sanaa vastaa kymmenkunta sanaa: watashi, watakushi, boku, ore jne.

Se, mitä sanaa tai muotoa milloinkin käytetään, riippuu puhujien keskinäisestä suhteesta toisiinsa, puhujan iästä, sukupuolesta ja siitä, mikä asema puhujalla on keskustelukumppaniin nähden esim. työelämässä.

Japanin kielessä on kolme eri kohteliaisuus- tai tyylitasoa, joita ilmaistaan mm. erilaisin verbimuodoin. Kunnioitus kohdistuu puheen aiheeseen, vaatimattomia, nöyriä muotoja käytetään itsestä puhuttaessa ja kohteliaat muodot kohdistuvat kuulijaan. Esimerkiksi itsestään ei voi koskaan käyttää kunnioittavaa etuliitettä o eikä itseensä voi liittää kunnioittavaa jälkiliitettä san (“herra”, “rouva”, “neiti”).

(1) Perustyyliä käytetään puhekielessä läheisten tuttujen kesken. Tämä ilmenee lyhyin verbimuodoin eli perusmuodoin, joita käytetään sanakirjassa (-masu-muodon tilalle tulee perusmuoto ja desu-verbi jää lauseesta usein pois; kysymyslauseessa desu-verbin lisäksi voi jäädä pois myös kysymyspartikkeli ka tai se voidaan korvata no-partikkelilla; myös objektin tunnus o jää usein pois; puhekieleen kuuluu myös omia sanoja). Miesopiskelija voi käyttää lähteä-verbistä perusmuotoa iku: Boku ga iku, lähden. Pitää muistaa, että tämä on tuttavallista, epämuodollista puhekieltä, jota käytetään jokapäiväisessä kanssakäymisessä läheisten ihmisten kesken.

(2) Isälleen puhuessaan edellä mainittu opiskelijapoika kuitenkin käyttää kohteliasta tyyliä, joka ilmenee pidemmillä verbimuodoilla. Verbiin liitetään kohteliaisuutta osoittava suffiksi –masu: Boku ga ikimasu. Kohteliasta tyyliä käytetään myös puhuttaessa tuntemattomien tai vieraampien henkilöiden, myös puolituttujen kanssa; tämä on eräänlainen neutraali standardikieli, jota japanin opiskelijat ensimmäisenä opiskelevat. Kohtelias tyyli on turvallinen ja neutraali puhekielen standardityyli, joka ei loukkaa ketään. Kohtelias kieli on japaniksi teineigo.

(3) Kunnioittavaa tyyliä eli keigoa käytetään asiakaspalvelussa puhuttaessa asiakkaille sekä hierarkiassa eri tasolla olevien välillä eli ylempiarvoisille henkilöille. Kun siis menet Japanissa ravintolaan tai kauppaan, sinua puhutellaan kunnioittavalla tyylillä.  Tätä tyyliä ei voida käyttää puhuttaessa omista tekemisistä. Kun puhutaan opettajasta tai professorista, käytetään erillistä kunnioitusta osoittavaa verbiä: Sensei ga irassharu, opettaja lähtee.

Kun puhutaan opettajasta tämän vaimolle, pitää käyttää irassharu-verbiä osoittaakseen kunnioitusta kyseistä opettajaa kohtaan ja liittää tähän vielä –masu-suffiksi ollakseen kohtelias myös tämän vaimolle: Sensei ga irasshaimasu. Samaa verbimuotoa käytetään, kun puhutaan suoraan opettajalle: Irasshaimasu ka? Menettekö? Tätä kunnioittavan tyylin toista muotoa voidaan käyttää myös, kun puhutaan itsestään tai omasta ryhmästään esimerkiksi asiakkaille. Opinnoissa kunnioittavan tyylin verbimuodot opitaan vasta myöhemmin.

Tasojen nimityksinä voidaan käyttää myös (1) pelkistettyä muotoa tai tuttavallista tyyliä, (2) yksinkertaista kohteliasta muotoa ja (3) edistynyttä kohteliasta muotoa, jolla on kaksi alaluokkaa: kunnioittava ja nöyrä puhetyyli.

Minä-sanan standardi on watashi, watakushi-sanaa tulee käyttää vain muodollisissa tilanteissa ja juhlissa. Naisten sallitaan käyttää atakushi ja atashi. Miespuoliset ylioppilaat voivat sanoa boku niin kauan kuin ovat opiskelijoita, mutta heti valmistuttuaan ja siirryttyään työelämään heidänkin on ryhdyttävä suosimaan watashi-sanaa.

Miesten ja naisten kieli

Myös miesten ja naisten käyttämässä arkikielessä on eroja. Miesten käyttämät muodot ovat yleisesti lyhyempiä ja ”epäkohteliaampia”, kun taas naisten kielessä vilahtelee enemmän kohteliaan tyylin muotoja desu– ja –masu-muotoja. Naisten kieli on pehmeämpää ja sointuvampaa, he käyttävät miehiä runsaammin interjektioita ja postpositioita ja yleistä on suoran puhuttelun välttely. Eroja on myös esim. partikkelien ja suffiksien käytössä.

Miesten ja naisten kielenkäytön eroavaisuudet näkyvät myös kirjoituksessa: alunperin miehet käyttivät kirjoituksessaan ainoastaan kanjeja, kun taas naiset kirjoittivat hiraganoilla. Täten naisten kirjoitus oli ilmavampaa, pehmeämpää ja kevyempää.

Naisilla oli myös paremmat mahdollisuudet tallentaa Japanin puhekieltä kuin miehillä, joten lähes kaikki merkittävät kirjailijat kanamerkkien käyttöönoton jälkeen olivat naisia. Tämä on ainutlaatuista koko maailman kulttuurihistoriassa.

1 Comment (+add yours?)

  1. Trackback: Japanin erikoisominaisuuksia « J-blog

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Lähteet ja kirjallisuutta

Kokoamani tiedot perustuvat japanin kielen ja kulttuurin opintojeni muistiinpanoihin, eri oppikirjoihin ja Japanista kertoviin kulttuuri- ja matkaoppaisiin. Netistä olen vain täydentänyt tietoja, mitkä muista lähteistä ovat jääneet vajavaisiksi. Ikävä kyllä jotkin lähteet ovat auttamattomasti jo vanhentuneita, joten jos sinulla on nykyaikaisempaa tietoa esim. koulutuksesta tai työelämästä, laita kommenttia tulemaan :)

Lähteitä en ole erikseen eritellyt, koska suurin osa tiedoista on ikäänkuin yleistietoa Japanifaneille ja monissa opuksissa esiintyy näitä samoja tietoja. Lisäksi kirjallisuuslistasta kunkin postauksen loppuun tulisi pitkä, koska olen koonnut tietoja useista eri kirjoista. Kaikki painetun kirjallisuuden lähteet on kuitenkin lueteltu tässä alapuolella.

Kaikki kuvat ovat netistä ja kuvien lähde on aina liitetty kuvaan, eli klikkaamalla kuvaa pääset kuvan alkuperäiselle sivulle - ilmoitathan, jos huomaat jotain hyvän tavan vastaista kuvien (tai muiden juttujen) lainaamisessa!

Käyttämääni kirjallisuutta:
- Tuomas Anhava: Kevään kukat, syksyn kuu - Kootut tankarunot 1960-1982 (2000)
- Tuomas Anhava: Kuuntelen, vieras - Valikoima klassillisia japanilaisia tanka-runoja (1969)
- Olavi K. Fält, Kai Nieminen, Anna Tuovinen ja Ilmari Vesterinen: Japanin kulttuuri (1994)
- Japani - pienoishakuteos Japanista (2006), toim. Takeshi Yoro, Taku Miki ja Genjiro Ito
- Japanin kulttuurihistoria - näkökulma (1994)
- Tapani Jussila: Tokiopassi (2007 ja 2003)
- Kansojen kirjasto: Japani (1987), toim. Time-Life Books
- Takako Karppinen: Japanin kielen alkeet (1999)
- Tadaaki Kawata: Japanin kieli (1989)
- Pirjo-Riitta Kuusikko: Bunka shokyuu Nihongo - Opintomoniste, kielioppi ja sanasto I ja II osa
- Hannu Kärkkäinen: Tokion ja Japanin matkaopas (1993)
- Heikki Mallat: Dōzo - Japanin kieltä ja kulttuuria (1993)
- Pia Matilainen ja Virpi Serita: Michi - tie japanin kieleen (2010)
- Hannele Ripatti-Cantell ja Matti Cantell: Aasia-kirja - Lukumatka Aasiaan, Australiaan ja Oseaniaan (1998)
- Alexander Walther: Japani - Nihon (2009)
- Ilmari Vesterinen: Japanin kansankulttuuri - Kulttuuriantropologinen johdatus (1982)
- Ilmari Vesterinen: Japanilaiset - Japanin kulttuurin antropologista tarkastelua (1987)
- Ilmari Vesterinen: Geishan maailma - Tarua ja totta (2001)

%d bloggers like this: