Laulaja-sellisti Wakeshiman Still Doll


Japanilaista rockmusiikkia on mielestäni vaikeampi löytää kuin poppista. Tai sitten en vaan osaa etsiä. MUCC-bändiä lukuunottamatta en ole oikein löytänyt mieleistäni rokahtavaa musiikkia, mutta onneksi tuolta popahtavammaltakin puolelta tekee joskus löytöjä. Alemman videon kaltaisia. Kuuntelepa ensin kuitenkin biisinesittäjän japaninkielistä – kaunista – puhetta:

Kanon Wakeshima: Still Doll

“About the video: Wakeshima chained in a Victorian-style room, in which she stares out from the window and plays the cello. A man, presumably holding her hostage, looks into the room from a hole behind a painting.(Wikipedia)

About the song: “still doll” is the debut single of Japanese singer and cellist Kanon Wakeshima and is due to be released May 28, 2008.

The song’s lyrics were written by Wakeshima and the music by Malice Mizer and Moi Dix Mois guitarist Mana. Its music video appeared on the internet several weeks prior to its release.

The song is the closing theme for the anime Vampire Knight.” (http://www.youtube.com/watch?v=BWUxZ7LIUss)

Hi Miss Alice
Anata garasu no
me de donna yume wo
mirareru no?
miirareru no?

Mata atashi
Kokoro ga sakete nagara deru
tsukuroutta sukima ni sasaru
kiokutachi

Hi Miss Alice
Anata ga jitsu no
kuchi de dare ni ai wa
nageteru no?
nageiteru no?

Mou atashi
kotoba o tsumuku
shita no netsu
same kitte meteru o utamo

Utae nai
Still you do not answer.

 

ENGLISH VERSION
Hi Miss Alice
With your glass eyes
What kind of dream
Can you see?
Are you fascinated with?
Stilll
My heart tears
And drifts
Stuck in the patched crevices
Are memories
Hi Miss Alice
With that fruitful lips
To whom does love
Is cast away?
Is lamented?
Already
I spin my words
Feverish tongue
Has turned cold
The song to love
Can’t be sung either
still you do not answer…

(http://www.gugalyrics.com/KANON-WAKESHIMA-STILL-DOL-LYRICS/127244)

Kulkuvälineistä


Kurssilla käydään läpi pientä sanastoa mm. kulkuvälineisiin liittyen, kaupunkisanastoa ja majoitustermejä sekä käytänteitä näissä eri paikoissa. Kokoan tähän joitakin videonpätkiä ja linkkejä matkustamisesta.

jitensha = polkupyrä

baiku = moottoripyörä

kuruma, jidōsha = auto

hichi-haiku = hitch hike

Japanissa on vasemmanpuoleinen liikenne, ja myös jalankulkija-vastaantulija ohitetaan tämän oikealta puolelta. Törmäyksen sattuessa anteeksi pyydetään sanomalla gomen nasai. Tähän voi vastata kamaimasen, ei se mitään.

takushi

Taksin etuosassa palava punainen valo ilmoittaa auton olevan vapaa, vihreä valo taas kertoo, että kuljettajalla on kyyditettävä tai tilaus vetämässä. Taksille ei kannata ilmoittaa osoitetta niin kuin se on esim. käyntikorttiin kirjoitettu, vaan kannattaa aina tarkistaa esim. kartasta, minkä aseman tai tunnetun maamerkin (temppelit, tunnetuimmat hotellit..) läheisyydessä paikka sijaitsee.

Taksikuskit käyttävät valkoisia hansikkaita.

basu = bussi

Bussien reitit on kirjoitettu ainoastaan kanjeilla.

Ns. limusiinibussi on kulkuneuvo lentokentältä, jonka reittien päätepisteiksi on asetettu useita keskustan isoja hotelleja.

densha = juna, ratikka

Shinkansen-luotijunat ovat nopeita ja mukavia, suosittuja junia – vaikkakin liput ovat kaksin-kolminkertaiset tavalliseen junaan verrattuna. Junat kulkevat aamuvarhaisesta keskiyöhön ja lähtöjä on useita joka tunti. Rautatieyhtiön nimi on JR.

chikatetsu = metro

eki = juna-/metroasema

koin rokkaa = coin locker, lokero, kolikkosäilytys

Opettaja.tv:ssä neuvotaan videon avulla, kuinka lähdetään junamatkalle.

Tatu Japanissa -nimisessä blogissa kerrotaan raideliikenteestä ja tässä on Tokion metrokartta.

https://i2.wp.com/www.suomikai.org/kuvat/metro.gif

Tokiossa on 13 metrolinjaa ja metroyhtiöitä on kaksi, mikä vaikeuttaa turistin liikkumista, kun metroyhtiöiden väliset vaihdot ovat kalliimpia kuin yhden yhtiön sisäiset vaihdot.

Suuret asemat ovat todella suuria, joten jos valitset väärän ulosmenoreitin, voit päätyä melkoisen kauas aiotusta kohteesta.

Liikennöinti loppuu viimeistään n. yhden aikaan yöllä (monet linjat lopettavat kulkunsa jopa ennen puoltayötä) ja alkaa taas viiden aikaan aamulla. Arkiaamuisin 7-9 maissa on täpötäysiä ruuhkajunia. Lievempi ruuhka-aika on n. kuuden aikaan illalla (17-19). Myös perjantain myöhäisillat ovat ruuhkaisia.

Julkisessa liikenteessä tulisi pyrkiä antamaan istumapaikat vanhemmille ihmisille varsinkin ruuhka-aikoina.

Junissa on lippujen rei’ittäjä (kaisatsu-in) (paitsi suurkaupungeissa nämä on korvattu koneilla) ja ihmisiä sullovat juniin sisääntyöntäjät (eki-in) valkoisine hansikkaineen. Heidän toimenkuvastaan on tässä havainnollistava video:

Kännyköitä ei saa junissa eikä muissa julkisissa liikennevälineissä käyttää puhelimena muualla kuin välikössä. Soittoääni pitää kaikissa junissa olla äänettömällä. Äänettömiä pelejä kuitenkin saa pelata.

denwa = puhelin

keitai (denwa) = kännykkä

moshi moshi (kimeällä äänellä)

http://www.keitai-style.com

http://stylasia.forumactif.net/accessoires-f89/le-keitai-t2231.htm

http://opettajatv.yle.fi/teemat/aine/566/685/904/m15537/Eri+tilanteissa+tarvittavaa+sanastoa

Kännykän näppäimistö soveltuu hyvin japanin kieleen, kun sekä hiragana- että katakana-tavut jakaantuvat luonnostaan kymmeneen ryhmään (a-i-u-e-o, ka-ki-ku-ke-ko jne.). Jokaisen näppäimen alle siis saadaan yksi looginen tavuryhmä.

iriguchi – entrance  https://i0.wp.com/www.kanjisite.com/images/furniture/kanji-iriguchi.gif

deguchi – exit

fune = laiva

hikōki = lentokone

hikōjo = lentokenttä

pasupōto, ryoken = passi

Japanissa on syytä pitää passi aina mukana, koska japanilaiset poliisit voivat kysyä passia milloin tahansa.

Suomalainen ei tarvitse viisumia Japaniin eikä rokotuksia.

Pasupooto o naku shimashita. Passini on kadonnut.

kippu = matkalippu

Esittelyssä blogi: Minimimmi & minä


Mielenkiintoisia japanilaiseen elämään liittyviä blogeja löytyy sivun alalaidasta, mutta päätin esitellä tässä yhden hieman erilaisen blogin, jossa yhdistyy japanilainen elämä ja muoti, lähinnä lastenmuoti. Lastenvaatemuotihan taitaa olla aika monen bloginlukijan ykkösvaihtoehto, tässä tätä blogigenreä esitellään hieman eri näkökulmasta.

Blogissa mm. havainnoidaan japanilaista katumuotia, esitellään lastenvaateostoksia, tutustutetaan lukija lifestylekauppa Mujiin ja yukataan, “kotikimonoon” sekä kerrotaan Harumi Kuriharasta, joka “nauttii täällä kotimaassaan rokkitähden kaltaista suosiota. Hänen keittokirjansa ovat myyneet yli 20 miljoonaan kappaletta, hänellä on ollut lukuisia omia tv-ohjelmia sekä oma life style -kauppaketju. Viime vuosina Harumi on murtautunut myös länsimaisille markkinoille kolmella englanninkielisellä keittokirjallaan: Harumi’s Japanese Cooking, Harumi’s Japanese Home Cooking ja Everyday Harumi.”

Kiinnostuitko? Klikkaa itsesi Minimimmi & minä -blogiin! Niin, ja juttu jatkuu Haikuluotain-blogissa, joka keskittyy enemmänkin siihen japanilaiseen arkeen suomalaisen silmin: kielen oppimisesta, sushiriisin valmistuksesta, ja, hmm.. kananmunista. Tuota postausta ajattelin säästellä ruokateeman yhteyteen, mutta en tiedä, pääsenkö blogissani koskaan sinne asti, joten pakko oli tähän laittaa tuokin linkki. :DD

 

Hiraganalaulu


Kuuntele hiraganojen ääntämys laulussa – ja opettele nämä tavumerkit samalla!

Muutama sana kirjallisuudesta


Tein muutamia pitkiä esseitä opiskeluaikoinani vanhasta japanilaisesta kirjallisuudesta, mutta koska niitä ei ole tikulla, vaan jollain ikivanhalla levykkeellä, en niitä ehkä tänne saa koskaan laitettua.. Tässä pienenpieni tiivistelmä japanilaisesta kirjallisuudesta – mutta varoituksen sana: osa tekstistä on sanasta sanaan jo tässä postauksessa.

Runoudella on ollut merkittävä sija japanilaisten elämässä. Onnistuneella runolla saattoi voittaa rakastamansa naisen suosion tai karkottaa vastenmielisen kosijan. Runon laatijalla oli tapana liittää intohimoiseen runoon kukka, ja runo oli myös luovutettava vastaanottajalleen tyylikkäästi kirjoitettuna, koska kalligrafia ja runous kuuluivat erottamattomasti yhteen. Seurapiireissä pidettiin karkeana kömmähdyksenä sitä, että joku jätti sepittämättä runon jonkin erikoisen tapahtuman, esim. vuoden ensimmäisen lumisateen, kunniaksi. Runot eivät olleet soinnullisia tai mitallisia, mutta niihin sisältyi lähes poikkeuksetta jokin luonnonkuvaus.

Waka on vanhalta nimitykseltään yamato-uta, joka tarkoittaa japanilaista runoutta, erotukseksi kiinalaisesta. Wakan suosituin ja tunnetuin muoto on tanka. Tanka tarkoittaa ”lyhyttä runoa”. Se rakentuu viidestä säkeestä tavukaavan 5-7-5-7-7- mukaan. Tuomas Anhava on suomentanut runsaasti tankarunoutta.

700-luvulla toinen suosittu muoto oli chōka, ”pitkä runo”, jonka pituutta ei ollut määritelty, mutta siinä vuorottelevat 5- ja 7-tavuiset säkeet, kunnes runo päättyy kahteen 7-tavuiseen säkeeseen. Näissäkin ”pitkissä runoissa” on usein nähtävissä tiivis ilmaisu; useimmat ovat muutaman kymmenen säkeen mittaisia.

”Japanin runous on aina liittynyt lujasti seuraelämään: runoja on kokoonnuttu laatimaan yhdessä, on järjestetty runokilpoja, runoilla on käyty kirjeenvaihtoa, ja myöhempinä aikoina kehittyi kukoistukseensa usean kirjoittajan yhteistyötä vaativa ketjurunous.” (Japanin kulttuuri, 305.)

Vähitellen tankarunous jäi renga- eli ketjurunouden varjoon. Sille oli ominaista, että kaksi peräkkäistä säkeistöä muodostaa kokonaisuuden, uuden runon, joka ei jatka edellistä kokonaisuutta. Säkeistöt 1 ja 2 ovat siis yksi runo, säkeistöt 2 ja 3 toinen, säkeistöt 3 ja 4 kolmas jne. Vähitellen runoista kasvoi satojen tai tuhansienkin säkeiden mittaisia, eivätkä yli 10 000-säkeiset runotkaan olleet harvinaisia.

Aloitus- ja lopetussäkeistöä lukuunottamatta jokainen säkeistö kuuluu kahteen runoon, joten runossa ei ole jatkuvaa runon läpi kulkevaa juonta. Japanin kielen luonteesta johtuen säkeistö saa eri merkityksen suhteessa edeltävään säkeistöön kuin suhteessa seuraavaan säkeistöön ja käsite saattaa muuttua yksiköstä monikolliseksi, subjekti voi vaihtua, tunnetila voi muuttua ilosta suruun.

Aloitussäkeistöä kutsuttiin hokkuksi. Sen tuli aina viitata johonkin vuodenaikaan, ja kun haiku lopulta erosi hokkusta itsenäiseksi runoudenlajiksi, vuodenaikasidonnaisuus on säilynyt myös haikussa. 1500-luvulla runomuoto typistyi siis kolmisäkeiseksi ja 17-tavuiseksi haikuksi. (Ks. ketjurunoudesta lisää Japanin kulttuuri s. 372-377.)

Haikun erityispiirteitä ovat yksinkertaisuus ja säästeliäs kuvakieli, mutta haikut ovat kaikkea muuta kuin helppotajuisia. Monet japanin sanat ovat moniselitteisiä, ja useilla erimerkityksisillä sanoilla on lähes identtinen kirjoitusasu. Sillä, mitä jätetään sanomatta, on yhtä suuri merkitys kuin sillä, mitä sanotaan. Sanoja jätetään tarkoituksellisesti pois:

Pilvien huiput

ovat sortuneet mureniksi –

kuutamoinen vuori

(Matsuo Bashō)

Pilvien ja vuoren välinen yhteys on jätetty määrittelemättä. Haiku voidaan siis usein tulkita eri tavoin eikä moni haiku ole edes käännettävissä. http://teppo.tv/haikueditori/haiku.html -linkissä on tietoa haikun kirjoittamisesta ja löytyypä sivulta haikueditorikin!

Varhaisrunoutta, ”muinaisia lauluja”, on esitetty enimmäkseen laulaen ja tanssien. Osa lauluista on peräisin hovin juhlista tai uskonnollisista rituaaleista, osa ovat työ- tai seuralauluja. Japanin runouden kukoistuksen aika koitti Heian-kaudella, kun hiragana-kirjoitus kehittyi.

Ajan myötä kansanomainen runous kehittyi välittömiksi, aistillisiksi rakkausrunoiksi ja vähitellen metaforisiksi runoiksi, joissa oma tunne oli tärkeää. Kaihdinrunoista tuli suosittuja, kun ylhäisön koteja sisustettaessa tarvittiin paljon taitettavia kaihtimia, jotka somisteltiin maalauksin ja runoin.

Mytologioin ja legendoin värittynyt ”historiallinen” kirjallisuus ja kansallishistoriat korvautuivat kertomakirjallisuudella, romaaneilla ja päiväkirjojen genrellä, mitkä olivat hovikirjallisuuden tyylilaji. Sitten kuvaan astuivat taisteluihin ja sotureihin keskittyvät historialliset teokset, sotakertomukset ja soturieepokset. Uutta olivat anekdoottitarinat ja tarinakirjallisuus rahvaan näkökulmasta. Kaskukirjoja ja kummitustarinoita sepitettiin. Matkakertomuksia alettiin kirjoittaa, kun sotilashallinto perusti pääkaupunkinsa Kamakuraan ja Kiotosta itään johtavalla tiellä alkoi vilkas liikenne. Eroottiset kertomukset, pieluskirjat, olivat suosittuja.

Kirjanpainanta yleistyi 1600-luvun alussa. Ennen tätä kirjat kopioitiin käsin, ja paperi oli kallista. Kirjanpainantatekniikoita oli useita, mutta hiraganoille kehitetty kirjanpainantamenetelmä yleistyi, koska lukutaidon yleistymisen edellytyksenä oli, että teksti sisälsi vain vähän sanamerkkejä ja paljon foneettista hiragana-kirjoitusta.

1800-luvun puolenvälin jälkeen maassa alkoi käännöskirjallisuustoiminta länsimaisesta kirjallisuudesta. Käännökset tosin olivat japanilaisen lukijakunnan maun mukaisiksi uudelleenkirjoitettuja mukaelmia, eivät niinkään suoria käännöksiä.

Kirjallisuudesta ja runoudesta voi lukea lisää kirjoista Japanin kulttuuri s. 300-422 ja Japani – Pienoishakuteos Japanista s. 230-231.

Japanilaisia mainoksia


Japanilaisia nimiä


Kurssilla on tarkoitus sivuta nimien merkitystä Japanissa, mutta tähän laitan vain linkit suosittuihin tyttöjen ja poikien nimiin sekä kymmeneen yleisimpään sukunimeen.

Perhetermit japaniksi


kazoku = perhe

Oman perheen nimityksiä käytetään, kun kerrotaan omista perheenjäsenistä muille, oman perheen ulkopuolisille henkilöille. Perheen sisällä taas vanhempia perheenjäseniä puhutellaan aina kunnioittavasti, samoilla nimityksillä kuin toisen henkilön perheestä. Lapsi siis nimittää omaa isäänsä nimityksellä otōsan, mutta puhuessaan kaverilleen isästään tämä käyttää nimitystä chichi.

Oma perhe                     Toisen perhe

mies                                    otto, shujin                     goshujin

vaimo                                 kanai, tsuma                okusan

isä                                       chichi                          otōsan

äiti                                     haha                            okāsan

lapsi                                   ko, kodomo                   okosan

poika                                  musuko                       musukosan

tyttö                                   musume                      musumesan, ojōsan

vanhempi veli                     ani                              oniisan

nuorempi veli                      otōto                           otōtosan

vanhempi sisko                   ane                              onēsan

nuorempi sisko                   imōto                          imōtosan

isoisä                                  sofu                            ojiisan

isoäiti                                 sobo                            obāsan

setä                                     oji                               ojisan

täti                                      oba                              obasan

Plus muutama muu sana:

sukulaiset          shinseki

veljekset            kyōdai

sisarukset           shimai

serkku               itoko

Täältä löytyy kanjeja sukulaisuussanoista.

Perhe-elämää japanilaisittain


Aviomies viettää suurimman osan ajastaan kodin ulkopuolella tienaamassa rahaa perheelleen. Mies saa vaimoltaan pientä taskurahaa. Pelkästään työmatkoihin kuluu keskimäärin kaksi tuntia, Tokiossa usein paljon enemmän. Sunnuntaina isä omistaa aikansa perheelle, ja Japanin puistot täyttyvät lastensa kanssa leikkivistä isistä. Sunnuntai siis on perheen yhteinen päivä, sillä se on viikon ainoa yhteinen vapaapäivä. Lapsia hemmotellaan viisivuotiaiksi asti, koska koulun alettua alkavat raskaat rajoitukset ja tiukat säännöt.

Vaimo päättää kotona kaikesta kotiin liittyvästä: raha-asioista, hankinnoista, lasten koulutuksen järjestämisestä jne. Äiti on yleensä kotona ja hoitaa lapset ja kodin kun taas isä tekee pitkiä päiviä kodin ulkopuolella. Nykyään yhä useammat naiset hakeutuvat osa-aikatöihin kodin ulkopuolelle, opiskelemaan tai tekemään vapaaehtoistyötä.

Perheellä on Japanissa suuri merkitys ja lapsia ja vanhuksia kunnioitetaan, koska elämän alku- ja loppuvuosia pidetään henkimaailman lähialueina. Perinteisesti ihmisen ajatuksille ja mielipiteille ei ole annettu paljon arvoa ennen 41 vuoden ikää.

Isovanhemmat, obāsan (mummo) ja ojiisan (ukki) muodostavat tärkeän osan perhettä. Ei ole harvinaista, että isovanhemmat asuvat samassa talossa lapsiensa kanssa. Vielä joitakin vuosia sitten noin 70 % isovanhemmista asuivat jonkun lapsensa perheessä.

·        kekkon = avioliitto

·        http://www.kekkon.com

·        hanayome = morsian

·        hanamuko = sulhanen

”Kiinassa vallasnaisten jalkojen sitominen tuli tavaksi jo varhain, ja se esti heitä tekemästä ulkotöitä ja käymästä kylillä; he olivat kodin piiriin tuomittuja. Korealaisnaisten jalkateriä ei surkastettu, mutta heidät oli sosiaalisesti tuomittu eristyksiin kotiinsa. Ulkosalla he saattoivat käydä vain yöllä, hunnutettuina kuin arabinaiset. Sitä vastoin japanittaret saattoivat kulkea suhteellisen vapaasti, eikä heidän asemansa ollut niin alistettu kuin heidän kiinalais- ja korealaissisariensa. Kaikissa näissä maissa avioliitot ovat olleet järjestettyjä eikä nuorilla ole ollut juuri sananvaltaa, japanilaistytöillä kuitenkin enemmän kuin Kiinan ja Korean naisilla.” (Japanin kulttuuri, s. 430)

Avioliitto solmitaan melkein aina 25-30-vuotiaana. Omiyai on järjestetty avioliitto. Tämä on edelleen voimissaan maaseudulla: vanhemmat ja koko suku avustaa puolison etsinnässä ja valinnassa järjestämällä tutustumistilaisuuksia ja haastatteluja, mutta myös itse morsiamella on sananvaltaa.

Avioero on perinteisesti ollut harvinaista, mutta on yleistynyt 2000-luvulla. Avioerossa lapset jäävät yleensä miehelle.

Tankoja ja haikuja


Runoudella on ollut merkittävä sija japanilaisten elämässä. Onnistuneella runolla saattoi voittaa rakastamansa naisen suosion tai karkottaa vastenmielisen kosijan. Runon laatijalla oli tapana liittää intohimoiseen runoon kukka, ja runo oli myös luovutettava vastaanottajalleen tyylikkäästi kirjoitettuna, koska kalligrafia ja runous kuuluivat erottamattomasti yhteen. Seurapiireissä pidettiin karkeana kömmähdyksenä sitä, että joku jätti sepittämättä runon jonkin erikoisen tapahtuman, esim. vuoden ensimmäisen lumisateen, kunniaksi. Runoihin sisältyikin lähes poikkeuksetta jokin luonnonkuvaus.

Japanilaiset runot eivät ole loppusoinnullisia tai mitallisia, päättyväthän kaikki japanin kielen sanat joko vokaaliin tai n-kirjaimeen. Loppusointu siis ei voi olla muuta kuin satunnainen ilmiö japanin kielessä. Sen sijaan alku- ja sisäsoinnutus ja vokaalien toisto- ja vaihtelutehosteet ovat käytössä.

Eräs yleinen runomuoto oli viisisäkeinen 31-tavuinen tanka, jonka tavujako oli säkeittäin 5-7-5-7-7. Yleensä tankan kolme ensimmäistä säettä muodostavat oman jaksonsa, minkä jälkeen kaksi viimeistä täydentävät runon. Näillä runoilla ei ole nimeä.

Tässä on esimerkkejä tankaruonoista Tuomas Anhavan suomentamana:

Illalla jätän

oven valmiiksi auki,

odotan häntä:

hän sanoi tulevansa

uneen minua tapaamaan.

Yakamochi


Lumi kinostuu

ja rakkauden muistot

suruisasti niin

kuin sorsapari lipuu

nukuksissa vierekkäin.

Murasaki Shikibu


Petyit maailmaan

ja pakenit vuorille.

Entä jos siellä

synkeys valtaa sinut,

minne sitten paennet?

Mitsune


Elämä täällä

on vain kuin vedessä

kuun kuvajainen

Otat sen kämmenelle

Kummeksit: onko sitä?

Tsurayuki


Kunpa vanhuuden

tullen kävisi päinsä

sulkea ovi

ja ottamatta vastaan

ilmoittaa vain: “Matkoilla.”

Tuntematon

Myöhemmin runoniekoille tuli tavaksi lisätä muiden kirjoittamiin tankoihin muutama oma säe ja vähitellen niistä kasvoi satojen tai tuhansienkin säkeiden mittaisia, eivätkä yli 10 000-säkeiset runotkaan olleet harvinaisia. Lopulta lisäsäkeisiin kyllästyttiin ja 1500-luvulla alkuperäinenkin tanka typistettiin kolmisäkeiseksi ja 17-tavuiseksi haikuksi.

Haikun erityispiirteitä ovat yksinkertaisuus ja säästeliäs kuvakieli, mutta haikut ovat kaikkea muuta kuin helppotajuisia; monet japanin sanat ovat moniselitteisiä, ja useilla erimerkityksisillä sanoilla on lähes identtinen kirjoitusasu. Sillä, mitä jätetään sanomatta, on yhtä suuri merkitys kuin sillä, mitä sanotaan. Lisäksi sanoja jätetään tarkoituksellisesti pois:

Pilvien huiput

ovat sortuneet mureniksi –

kuutamoinen vuori

Matsuo Bashō


Tässä runossa pilvien ja vuoren välinen yhteys on jätetty määrittelemättä. Haiku voidaan siis usein tulkita eri tavoin eikä moni haiku ole edes käännettävissä.

Voit kokeilla oman haikun laatimista suomeksi :) Teppo Pihlajamäen haikueditorilla voit tarkistaa, onko kirjoittamasi runo todellakin haiku, ja sivuston osiosta haikun piirteitä saat lisäohjeistusta haikun runokieleen.

Previous Older Entries

Lähteet ja kirjallisuutta

Kokoamani tiedot perustuvat japanin kielen ja kulttuurin opintojeni muistiinpanoihin, eri oppikirjoihin ja Japanista kertoviin kulttuuri- ja matkaoppaisiin. Netistä olen vain täydentänyt tietoja, mitkä muista lähteistä ovat jääneet vajavaisiksi. Ikävä kyllä jotkin lähteet ovat auttamattomasti jo vanhentuneita, joten jos sinulla on nykyaikaisempaa tietoa esim. koulutuksesta tai työelämästä, laita kommenttia tulemaan :)

Lähteitä en ole erikseen eritellyt, koska suurin osa tiedoista on ikäänkuin yleistietoa Japanifaneille ja monissa opuksissa esiintyy näitä samoja tietoja. Lisäksi kirjallisuuslistasta kunkin postauksen loppuun tulisi pitkä, koska olen koonnut tietoja useista eri kirjoista. Kaikki painetun kirjallisuuden lähteet on kuitenkin lueteltu tässä alapuolella.

Kaikki kuvat ovat netistä ja kuvien lähde on aina liitetty kuvaan, eli klikkaamalla kuvaa pääset kuvan alkuperäiselle sivulle - ilmoitathan, jos huomaat jotain hyvän tavan vastaista kuvien (tai muiden juttujen) lainaamisessa!

Käyttämääni kirjallisuutta:
- Tuomas Anhava: Kevään kukat, syksyn kuu - Kootut tankarunot 1960-1982 (2000)
- Tuomas Anhava: Kuuntelen, vieras - Valikoima klassillisia japanilaisia tanka-runoja (1969)
- Olavi K. Fält, Kai Nieminen, Anna Tuovinen ja Ilmari Vesterinen: Japanin kulttuuri (1994)
- Japani - pienoishakuteos Japanista (2006), toim. Takeshi Yoro, Taku Miki ja Genjiro Ito
- Japanin kulttuurihistoria - näkökulma (1994)
- Tapani Jussila: Tokiopassi (2007 ja 2003)
- Kansojen kirjasto: Japani (1987), toim. Time-Life Books
- Takako Karppinen: Japanin kielen alkeet (1999)
- Tadaaki Kawata: Japanin kieli (1989)
- Pirjo-Riitta Kuusikko: Bunka shokyuu Nihongo - Opintomoniste, kielioppi ja sanasto I ja II osa
- Hannu Kärkkäinen: Tokion ja Japanin matkaopas (1993)
- Heikki Mallat: Dōzo - Japanin kieltä ja kulttuuria (1993)
- Pia Matilainen ja Virpi Serita: Michi - tie japanin kieleen (2010)
- Hannele Ripatti-Cantell ja Matti Cantell: Aasia-kirja - Lukumatka Aasiaan, Australiaan ja Oseaniaan (1998)
- Alexander Walther: Japani - Nihon (2009)
- Ilmari Vesterinen: Japanin kansankulttuuri - Kulttuuriantropologinen johdatus (1982)
- Ilmari Vesterinen: Japanilaiset - Japanin kulttuurin antropologista tarkastelua (1987)
- Ilmari Vesterinen: Geishan maailma - Tarua ja totta (2001)

%d bloggers like this: