Pieni ääntämisopas japanin kieleen


Japani on verrattain helppo ääntää suomalaiselle kielenopiskelijalle.

Japanin kielen vokaalit a, i, u, e ja o ääntyvät samoin kuin suomen, paitsi u on suomalaista u:ta suppeampi ja muistuttaa ruotsin u:ta, y:hyn vivahtavaa keskivokaalia (suomen u on takavokaali, i etuvokaali, joten japanin u on jotain siltä väliltä).

Kirjoitettaessa japania latinalaisin kirjaimin pitkät vokaalit merkitään macron-yläviivalla:

ā [aa]: depāto [depaato] – tavaratalo

ū [uu]: menyū [menjuu] – ruokalista

ē [ee]: karē [karee] – curry rice, japanilainen currykastike riisillä

ō [oo]: arigatō [arigatoo] – kiitos

Englannissa usein ō:n tilalla kirjoitetaan ou: arigatou.

Englannissa yleensä käytetään pitkästä i:stä kirjoitusasua ī.

Valitettavan usein suomen- ja englanninkielisissä matkaoppaissa yms. pitkät vokaalit kirjoitetaan lyhyinä ja ilman macron-viivaa, esim. *arigato.

Vokaaliyhtymä ei lausutaan [ē]: eigo [ēgo] – englannin kieli.

Yleensä i ja u jätetään ääntämättä tai äännetään heikosti sanan lopussa ja soinnittomien konsonanttien välissä erityisesti tavuissa su ja shi: desu [des] – olen/on, deshita [deshta] – olin/oli.

W ääntyy kuten ’wine’ englannissa, mutta huulia ei pyöristetä: wain – viini .

R on hyvin pehmeä r:n ja l:n välimuoto, yksitäryinen r, miltei kuin suomen [l] sanassa ’tule!’. Tämä r ääntyy lähes samassa kohdassa kuin suomen r, mutta hyvin lyhyenä. L-kirjainta ei japaninkielisissä sanoissa esiinny, mutta lainasanojen l ääntyy kuten r.

Y lausutaan [j]: oyasumi [ojasumi] – hyvää yötä/öitä.

J äännetään kuten englantilaisessa nimessä John: jūzu [dʒuuzu] – mehu.

Ch ääntyy “aivastusäänteenä” [t∫] kuten nimessä Tshehov: konnichiwa [konnit∫iwa].

Advertisements

Pikkujohdanto japanin kieleen


Yleistä japanin kielestä

Japaninkielinen teksti on “sekamelska” kanjeja (日本 Nihon, Japani), hiraganoja (ようこそ yōkoso ’tervetuloa’), katakanoja (フィンランド Finrando, Suomi) sekä latinalaisia kirjaimia ja numeroita joko ylhäältä alas tai vaakasuoraan kirjoitettuna – tai molemmilla tavoilla, varsinkin, jos on kyse mainoksesta, kuten esimerkiksi tässä kuvassa.

Hiragana- ja katakanatavumerkkejä on molempia 46 kappaletta (perusmerkit, lisäksi on yhdistelmämerkit). Jokapäiväisessä käytössä on myös parituhatta kanji-sanamerkkiä, mutta jo 500 kanjilla pärjäilee. Lauseiden sanat kirjoitetaan yhteen ilman sanavälejä, siksi latinalaisin kirjaimin kirjoitettujen japaninkielisten sanojen (rōmaji) kirjoitusasu vaihtelee: ocha, o-cha ja o cha ovat sama sana, tarkoittaen vihreää teetä.

Image courtesy of pixbox77/FreeDigitalPhotos.net

Image courtesy of pixbox77/FreeDigitalPhotos.net

Japania kirjoitetaan perinteiseen tapaan ylhäältä alas oikeasta ylänurkasta alkaen, ja lehtiäkin luetaan meidän logiikalla ajateltuna takakannesta lähtien. Nykyisin japania kirjoitetaan myös ”meidän tapaan” vasemmalta oikealle vasemmasta ylänurkasta.

Japanilla ei ole sukulaiskieliä, joten se eroaa niin sanastoltaan ja kieliopilliselta rakenteeltaan kuin kirjoitusjärjestelmältäänkin täysin muista kielistä. Japanissa esimerkiksi ei yleisesti ottaen ole erikseen yksikköä ja monikkoa, mutta verbien lisäksi myös adjektiiveilla on menneen ajan muoto (oishii on ’hyvänmakuinen’, desu on olla-verbi; oishii desu ’(ruoka) on hyvää’ – oishikatta desu ’oli hyvää’).

Lainasanoja japanissa on runsaasti, mutta monet englantilaiset sanat muuntuvat tunnistamattomaan muotoon, kaikki lainasanat kun mukautetaan japanin ääntämykseen. Japanissa ei esimerkiksi ole äänteitä [ä], [ö], [l] ja [v] ja yksittäisiä konsonantteja kuten [t] tai [f] ei japanissa esiinny. Englannin äänteitä täytyy siis korvata japanin äänteillä (esim. v → b), toisaalta taas sanoihin on joskus laitettava mukaan myös ylimääräisiä äänteitä (esim. night life → naito raifu). Länsimaiset lainat kirjoitetaan katakanoilla.

Myös japanilaisten englannin ääntämys tuottaa toisinaan ymmärrysvaikeuksia. Sanat saatetaan ääntää japanilaisittain, esim. ’first’ voi kuulostaa sanalta ’fast’. Myös ns. japlish kylteissä ja ruokalistoissa voi aiheuttaa hilpeyttä.

Japanin kielessä on kolme kohteliaisuus- tai tyylitasoa: tuttavallinen puhekieli eli perustyyli, peruskohtelias puhe tai kohtelias tyyli, jota ulkomaalaiset opiskelijat ensimmäiseksi opiskelevat, ja kohtelias puhetapa eli kunnioittava tyyli keigo. Tilanteen lisäksi sana- ja verbimuodot valikoituvat niin puhekumppanin kuin oman persoonankin mukaan. Myös miesten ja naisten käyttämä kieli eroavat toisistaan.

Jos kirjoitusjärjestelmä kiinnostaa tai haluat tarkistaa jonkin kanjin merkityksen esimerkiksi Japanissa matkalla ollessasi, yleisimpiin kanjeihin ja niiden merkityksiin voit tutustua David Hallgrenin sivuilla http://www.davidhallgren.se/nihon/jouyoukanji.asp. Sanojen ääntämisohjeet on kuitenkin japaniksi kirjoitettu (merkitykset englanniksi). Kanji Land -sivustolla http://japanese.about.com/library/blkodgrade1.htm ääntämisohjeet on annettu latinalaisin kirjaimin.

Kouluissa käytettävän kanataulukon (hiraganat + katakanat) voi printata täältä: http://img.photobucket.com/albums/v495/Naino/Japanese_Syllabary_Chart.gif.

Rōma-ji – japanilaisen kirjoituksen esittäminen latinalaisilla aakkosilla


Rōma-ji = ”roomalaiset kirjoitusmerkit” eli länsimaiset kirjaimet, jotka perustuvat japanin kielen ääntämiseen.

Kanjien, hiraganojen ja katakanojen esittämiseksi aakkosilla on olemassa useita koodausjärjestelmiä, joista yleisin on englannin kielen ääntämiseen sopeutettu Hepburn-koodi.

Tämä äännekirjoitus on siis luotu englannin kielen pohjalta, joten miten äännät seuraavat sanat?

  • Fuji → [fudzi]
  • jikan (aika) → [dzikan]
    • j-kirjain äännetään soinnillisena ässänä kuten englannin sanassa jam tai John
  • shirimasen (en tiedä) → [∫irimasen]
    • sh äännetään suhuässänä [∫] kuten englannin sanassa shell
  • dochira (kumpi) → [dot∫ira]
    • ch ääntyy “aivastusäänteenä” [t∫] kuten nimessä Tshehov
  • dōzo (ole hyvä) → [doozo]
  • dōro (katu, tie) → [dooro]
    • viiva vokaalin päällä tarkoittaa, että vokaali luetaan pitkänä; toisinpäin sanottuna pitkä vokaali merkitään kirjaimen yläpuolelle asetetulla viivalla
    • pitkä i kuitenkin kirjoitetaan ii
    • kaksoiskonsonantit kirjoitetaan rōma-jilla kahdella kirjaimella
  • hanbun (puolet) → [hambun]
    • n ääntyy kuten m, kun se edeltää p:tä, b:tä tai n:ää
  • sanan ja tavun lopussa u ääntyy hyvin heikkona ja erityisesti tavuissa su (desu = olla, -masu = verbin preesensin pääte) ja shi (hajimemashite = saanko esittäytyä) vokaali tuskin kuuluu

harjoitellaan:

  • Bashō (tunnettu kirjailija ja runoilija)
  • fubo (vanhemmat)
  • chichi (oma isä)
  • konnichiwa (hei, terve, päivää)
  • ohayō gozaimasu (hyvää huomenta)
  • oyasumi nasai (hyvää yötä)
  • mata ashita (huomiseen)
  • nihyaku (200)
  • deshita (oli)
  • kutsu (kengät)
  • jūsu (= juice, mehu)
  • kanpai (kippis)

Japanin kielen äänteistä


Japanin kielen vokaalit (a, i, u, e, o) ääntyvät samoin kuin suomen, paitsi u on suomalaista u:ta suppeampi ja muistuttaa ruotsin u:ta, y:hyn vivahtavaa keskivokaalia (suomen u on takavokaali).

Konsonantti ei koskaan esiinny yksinään, vaan aina tavussa yhdessä vokaalin kanssa (ka, ki, ku, ke, ko; sa…; ta…; na… jne.). Tavussa konsonantti on aina ensimmäisenä ja n on ainoa konsonantti, johon tavu voi päättyä.

Vokaalit voivat olla lyhyitä tai pitkiä ja konsonantit voivat ääntyä lyhyinä tai kaksoiskonsonanttina.

  • saman sanan sisällä peräkkäiset e ja i ääntyvät pitkänä e:nä: とけい tokei [tokē]
  • samoin o ja u ääntyvät peräkkäin saman sanan sisällä pitkänä o:na: どうぞdouzo [dōzo], さようならsayounara [sayōnara] (tosin nämä yleensä myös kirjoitetaan dōzo ja sayōnara)
  • kaksoiskonsonantti merkitään niin, että ensimmäisen konsonantin tilalle kirjoitetaan pienikokoinen tsu-merkki: おっとotto (oma mies), はらへったhara hetta (on nälkä – miehet voivat sanoa näin)
    • konsonanteista k, s, t, ch ja p voivat kahdentua

I ja u jätetään ääntämättä tai äännetään todella heikosti sanan lopussa tai kun ne sijaitsevat soinnittomien konsonanttien välissä.

F muistuttaa ääntämiseltään hieman h:ta; se on bilabiaalinen kuten ruotsinruotsin sj, esim. sanassa sju, ja aspiroitunut, kuten suomen sanassa huuda!

W ääntyy kuten wine englannissa, mutta huulia ei pyöristetä.

R on hyvin pehmeä r:n ja l:n välimuoto, yksitäryinen r, miltei kuin suomen [l] sanassa tule!. Tämä r ääntyy lähes samassa kohdassa kuin suomen r, mutta hyvin lyhyenä. L-kirjainta ei japaninkielisissä sanoissa esiinny, mutta lainasanojen l ääntyy kuten r.

Tavun lopussa n ääntyy nasaalisena, lähes ng-äänteenä (joissakin murteissa myös g ääntyy sanan sisällä kuten ng).

N ääntyy

  • m-äänteenä ennen äänteitä p, b ja m
  • n-äänteenä ennen äänteitä t, d, z, n ja w
  • nasaalisena, lähes ng-äänteenä muulloin
    • joissakin murteissa myös g ääntyy sanan sisällä kuten ng

Paino on usein sanan alkuosassa.

Vaikka japani ei ole varsinainen intonaatiokieli, toonikieli, kuten kiina, intonaatiolla on merkitystä. “Esimerkiksi homonyymeissä voi olla erilaisia äänenkorkeuksia, jotka johtavat sanojen hieman erilaiseen lausuntatapaan vaikka ne kirjoitetaankin samoilla äänteillä”, sanotaan Tae Kimin japanin kielioppioppaassa.

Lainasanat japanissa


Japanin kielessä on paljon lainasanoja. Kanji-sanamerkkien omaksuminen 500-luvun alussa toi japanin kieleen kiinalaisen kirjoitusjärjestelmän lisäksi kanjien kiinalaisperäiset ääntämiset eli rinnakkaissanaston. Euroopasta 1540-luvulla alkaneen lähetystyön myötä japanin kieleen juurtui lainasanoja portugalista ja espanjasta, kuten pan (leipä) ja tabako (tupakka)*. Lisää länsilainoja ilmestyi 1800-luvun puolivälin jälkeen, kun Japani avautui ulkomaailmalle. Toisen maailmansodan päättymistä Japanissa seurasi voimakas amerikkalaisvaikutus ja japanin kieleen jäi runsaasti englantilaisperäisiä lainasanoja.

Lainat on mukautettu japanin kielen ääntämykseen, joten vierasperäisiä sanoja ei puheessa pystytä pitämään erossa vanhoista omaperäisistä sanoista. Kirjoituksessa kuitenkin tehdään ero: uudet lainat kirjoitetaan eri merkeillä, katakanoilla, kuin omaperäiset ja kauan sitten lainatut sanat. Vaikka japani viliseekin lainasanoja, niitä ei kelpuuteta japanilaistyylisiin wakarunoihin eli tankoihin ja haikuihin, vaan runot on pidettävä puhtaina.

* Älä tupakoi kävellessäsi. Älä myöskään syö tai juo kävellessäsi.

Kanjien ääntämisestä


Suurimmalla osalla kanjeista on (ainakin) kaksi ääntämysasua: kiinalainen ja japanilainen, ja useilla on useampi kiinalainen ja japanilainen ääntäminen.

  • Kiinalainen ääntäminen eli on-yomi riippuu siitä, milloin ja mistäpäin Kiinaa kanji on omaksuttu
    • 500-luvulla omaksuttiin go-on-ääntämistapa
      • go-on-ääntämistapa perustuu tuonaikaiseen eteläkiinalaiseen murteeseen; Go oli muinainen alue
    • kan-on-ääntäminen omaksuttiin Nara-kaudella 700-luvulla
    • 1300-luvulla omaksuttiin tō-sō-on-ääntämys
      • tämä on harvinaisempi; useimmilla kanjeilla on vain go-on- ja kan-on-ääntämys
  • Japanilaisperäinen ääntämysasu eli kun-yomi
    • on muutamia satoja kanjeja, joilla on ainoastaan japanilainen ääntämistapa; ne on kehitetty Japanissa

Harvinaisten kanji-merkkien yläpuolelle saatetaan sanomalehdissä ja asiateksteissä merkitä niiden lukutapa pienillä hiraganoilla. Tätä kirjoitusta sanotaan furiganaksi. Jos teksti on pystysuoraa, furigana merkitään kanjin oikealle puolelle.

Luonnollisesti myös japanin kielen oppikirjoihin kanjien yläpuolelle on merkitty kanjien ääntämisasu.

Lähteet ja kirjallisuutta

Kokoamani tiedot perustuvat japanin kielen ja kulttuurin opintojeni muistiinpanoihin, eri oppikirjoihin ja Japanista kertoviin kulttuuri- ja matkaoppaisiin. Netistä olen vain täydentänyt tietoja, mitkä muista lähteistä ovat jääneet vajavaisiksi. Ikävä kyllä jotkin lähteet ovat auttamattomasti jo vanhentuneita, joten jos sinulla on nykyaikaisempaa tietoa esim. koulutuksesta tai työelämästä, laita kommenttia tulemaan :)

Lähteitä en ole erikseen eritellyt, koska suurin osa tiedoista on ikäänkuin yleistietoa Japanifaneille ja monissa opuksissa esiintyy näitä samoja tietoja. Lisäksi kirjallisuuslistasta kunkin postauksen loppuun tulisi pitkä, koska olen koonnut tietoja useista eri kirjoista. Kaikki painetun kirjallisuuden lähteet on kuitenkin lueteltu tässä alapuolella.

Kaikki kuvat ovat netistä ja kuvien lähde on aina liitetty kuvaan, eli klikkaamalla kuvaa pääset kuvan alkuperäiselle sivulle - ilmoitathan, jos huomaat jotain hyvän tavan vastaista kuvien (tai muiden juttujen) lainaamisessa!

Käyttämääni kirjallisuutta:
- Tuomas Anhava: Kevään kukat, syksyn kuu - Kootut tankarunot 1960-1982 (2000)
- Tuomas Anhava: Kuuntelen, vieras - Valikoima klassillisia japanilaisia tanka-runoja (1969)
- Olavi K. Fält, Kai Nieminen, Anna Tuovinen ja Ilmari Vesterinen: Japanin kulttuuri (1994)
- Japani - pienoishakuteos Japanista (2006), toim. Takeshi Yoro, Taku Miki ja Genjiro Ito
- Japanin kulttuurihistoria - näkökulma (1994)
- Tapani Jussila: Tokiopassi (2007 ja 2003)
- Kansojen kirjasto: Japani (1987), toim. Time-Life Books
- Takako Karppinen: Japanin kielen alkeet (1999)
- Tadaaki Kawata: Japanin kieli (1989)
- Pirjo-Riitta Kuusikko: Bunka shokyuu Nihongo - Opintomoniste, kielioppi ja sanasto I ja II osa
- Hannu Kärkkäinen: Tokion ja Japanin matkaopas (1993)
- Heikki Mallat: Dōzo - Japanin kieltä ja kulttuuria (1993)
- Pia Matilainen ja Virpi Serita: Michi - tie japanin kieleen (2010)
- Hannele Ripatti-Cantell ja Matti Cantell: Aasia-kirja - Lukumatka Aasiaan, Australiaan ja Oseaniaan (1998)
- Alexander Walther: Japani - Nihon (2009)
- Ilmari Vesterinen: Japanin kansankulttuuri - Kulttuuriantropologinen johdatus (1982)
- Ilmari Vesterinen: Japanilaiset - Japanin kulttuurin antropologista tarkastelua (1987)
- Ilmari Vesterinen: Geishan maailma - Tarua ja totta (2001)

%d bloggers like this: