Japani on verrattain helppo ääntää suomalaiselle kielenopiskelijalle.
Japanin kielen vokaalit a, i, u, e ja o ääntyvät samoin kuin suomen, paitsi u on suomalaista u:ta suppeampi ja muistuttaa ruotsin u:ta, y:hyn vivahtavaa keskivokaalia (suomen u on takavokaali, i etuvokaali, joten japanin u on jotain siltä väliltä).
Kirjoitettaessa japania latinalaisin kirjaimin pitkät vokaalit merkitään macron-yläviivalla:
ā [aa]: depāto [depaato] – tavaratalo
ū [uu]: menyū [menjuu] – ruokalista
ē [ee]: karē [karee] – curry rice, japanilainen currykastike riisillä
ō [oo]: arigatō [arigatoo] – kiitos
Englannissa usein ō:n tilalla kirjoitetaan ou: arigatou.
Englannissa yleensä käytetään pitkästä i:stä kirjoitusasua ī.
Valitettavan usein suomen- ja englanninkielisissä matkaoppaissa yms. pitkät vokaalit kirjoitetaan lyhyinä ja ilman macron-viivaa, esim. *arigato.
Vokaaliyhtymä ei lausutaan [ē]: eigo [ēgo] – englannin kieli.
Yleensä i ja u jätetään ääntämättä tai äännetään heikosti sanan lopussa ja soinnittomien konsonanttien välissä erityisesti tavuissa su ja shi: desu [des] – olen/on, deshita [deshta] – olin/oli.
W ääntyy kuten ’wine’ englannissa, mutta huulia ei pyöristetä: wain – viini .
R on hyvin pehmeä r:n ja l:n välimuoto, yksitäryinen r, miltei kuin suomen [l] sanassa ’tule!’. Tämä r ääntyy lähes samassa kohdassa kuin suomen r, mutta hyvin lyhyenä. L-kirjainta ei japaninkielisissä sanoissa esiinny, mutta lainasanojen l ääntyy kuten r.
Y lausutaan [j]: oyasumi [ojasumi] – hyvää yötä/öitä.
J äännetään kuten englantilaisessa nimessä John: jūzu [dʒuuzu] – mehu.
Ch ääntyy “aivastusäänteenä” [t∫] kuten nimessä Tshehov: konnichiwa [konnit∫iwa].