Japanilainen koti


Japanilaisen sosiaalisen rakenteen perusyksikkö on nimeltään ie. Ie on ensisijaisesti koostunut läheisistä sukulaisista, mutta tämän ytimen ympärille on voinut liittyä myös kaukaisia sukulaisia ja henkilöitä, jotka eivät ole sukulaisia ollenkaan.

https://i2.wp.com/www.cordens.be/japan/architectuur_bestanden/ie%20%20%20huis.gif

Tokugawa-aikana talonpoikia, kalastajia ja muita alempiin kansanluokkiin kuuluvia kiellettiin rakentamasta asuntojaan kaksikerroksisiksi, ja tapa on säilynyt näihin päiviin asti. Ennenvanhaan talonpoikaistalojen katot katettiin oljilla ja kortteilla. Nykyään japanilaisissa taloissa on usein tiilikatto ja ne ovat pohjakaavaltaan suorakaiteen tai neliön muotoisia.

Kaikissa japanilaisissa taloissa oli alun perin permanto, joka oli noin puoli metriä maalattian yläpuolella. Oman perheen jäsenet istuivat tällä puupermannolla, mutta vieraille tarjottiin istuttavaksi oljista valmistettu pielus, joka voitiin tarvittaessa kääriä rullalle ja panna säilöön. Verbistä tatamu, kääriä, tuli tämän pieluksen nimeksi tatami. Meiji-kaudella lattiat ruvettiin päällystämään kauttaaltaan tatameilla ja pian ne muuttuivat istuintyynyistä tavalliseksi lattian päällystysaineeksi. Tatami-matoilla siis peitetään asunnon lattia ja nämä ohuet matot ovat riisinoljista sidottuja ja kaislalla päällystettyjä. Tatamin päälle ei koskaan astuta kengillä, vaan ne jätetään aina maapermannolle. Asunnon koko ilmaistaa tatamien määrällä. Tatamin pinta-ala on yleensä 90×180 cm.

Japanin arkkitehtuurin pääasiallinen rakennusmateriaali on mahdollisimman käsittelemätön puu. Talojen rakentamiseen käytetään puun lisäksi muitakin luonnonmateriaaleja, kuten bambua ja paperia. Tyypilliseen japanilaiseen taloon kuuluu kuisti, joka yleensä avautuu etelään. Kodin sydän on tulisija. Huonekaluja on niukasti, usein huoneessa saattaa olla vain matala pöytä. Tokonoma on seinän syvennys, johon avataan sumi-e -maalaus tai kalligrafiakäärö ja asetellaan vuodenaikaan ja tilaisuuteen sopiva kukka-asetelmia. Japanilaiskotiin kuuluvat myös alttarit, usein sekä buddhalainen butsudan että shintoalttari kamidana. Illan tullen säilytyskirstusta, tansusta, otetaan esille futon eli monikerroksiseksi tikattu puuvillavanupatja.

Taloissa ei ole käytäviä huoneiden välillä; talon yksi iso huone on jaettu osiinsa liukuovilla eli fusumoilla. Seinät ovat läpikuultavaa paperia, kuin myös paperilla pinnoitettu, puukehyksinen liukuovi shōji, jolla voidaan erotella tiloja joustavasti.

Shoji

Fusuma

Rakentamisessa täytyy ottaa huomioon kosteus ja kuumuus; talvien kylmyyteen sen sijaan ei ole juuri kiinnitetty huomiota. Japanilainen talo on perinteisesti rakennettu ilmavaksi. Rakennukset ovat siis kevytrakenteisia ja helposti tuulettuvia. Japanilainen talo on ilmavuutensa ja avoimen struktuurinsa takia altis vedolle ja pölylle, ja meluhaitat ovat nykyisin melkoiset.

Opettaja.tv:stä voi katsoa pienen videon japanilaisesta kodista.

”Japanilainen puurakennus nojaa puupylväisiin, jotka kantavat katon ja vapauttavat keveät seinät. Siksi perusrakenne on joustava kehdella tapaa: toisaalta se sallii sisätilojen vapaan jäsentelyn (kuten länsimaisissa funktionalistisissa elementtirakennuksissakin), toisaalta se myötäilee Japanin maaperän kirouksen, maanjäristyksen, ravistelua. 1900-luvun alun maanjäristyksissä juuri länsimaisten mallien mukaan rakennetut ”goottilaiset” tiilirakennukset, amerikkalaiset kermakakkuhotellit ja uusrenesanssityyliset rakennukset kärsivät eniten ja luhistuesssaan aiheuttivat suurinta tuhoa.” (Japanin kulttuuri, s. 220)

Toisaalta Tokion kaupunkikuva uudistui uudelleenrakentamisen myötä; vuoden 1923 suuren maanjäristyksen jälkeen kaupunkiin syntyi baareja, kahviloita, tanssihalleja ja muita vapaa-ajan ajanviettopaikkoja.

Lähes viikoittain on pieniä maanjäristyksiä ja sen huomaa vain sisätiloissa, ulkona kävellessä niitä ei huomaa lainkaan. Tokion ja Japanin muiden maanjäristysherkkien alueiden talot on rakennettu joustaviksi eivätkä ne sorru voimakkaissakaan järistyksissä. Jos tärinä kestää kauan ja sen liike on pystysuoraa, silloin keskus on lähellä ja on syytä mennä joko ulos kauas rakennuksista tai mahdollisimman pieneen huoneeseen kuten vessaan, koska runsaasti pystyrakenteita sisältävät tilat sortuvat viimeisinä. Maanjäristysharjoituksesta voi katsoa videonpätkän täältä.

Kotiin liittyvää talosanastoa löytyy mm. Dōzo-kirjasta, tässä hieman muuta asumiseen liittyvää sanastoa:

–         kazoku = perhe

–         tēburu = pöytä

–         tsukue = työpöytä

–         isu = tuoli

–         hondana = kirjahylly

–         shindai = sänky

–         denwa = puhelin

–         terebi = TV

–         rajio = radio

–         sutereo = stereot

–         kutsu = kengät

–         santaru = sandaalit

–         surippa = tohvelit

–         newa = puutarha

–         inu = koira

–         neko = kissa

–         tonari = naapuri

–         o-miyage = tuliainen

Älä mene kylään ilman tuliaista! Tuliaiseksi Suomesta käy esim. ruisleipä tai suomalainen karkkirasia. Japanilaiset ovat innokkaita tuliaisten ostajia. Suosittuja japanilaisia tuliaisia ovat eri kaupunkien herkkuja sisältävät eväsrasiat eli o-bentō ja muistoesineet. Japanilainen ystäväsi on todennäköisesti hankkinut myös sinulle tervetuliaislahjan.

Kaduilla ei ole nimiä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja osoitteilla on erilainen tulkinta kuin meillä Euroopassa. ”Käyntikortissa lukee 1-13-3 Shinbashi, Minato-ku, Tokyo 105. 105 on postinumero. Minato-ku kertoo, että paikka sijaitsee Minato-kaupunginosassa. Shinbashi puolestaan ilmoittaa, että kyseessä on Shinbashi-niminen alue (tai kylä) kyseessä olevan kaupunginosan sisällä. Numerosarjan ensimmäinen numero tarkoittaa, että paikka sijaitsee Shinbashin ykkösosastossa, 13 osoittaa korttelin numeron ja kolmonen talon numeron. Näiden tietojen lisäksi osoitteisiin on usein merkitty talon nimi, kerros sekä huoneiston numero, joten edellä selostettu numerosarja voisi olla tällainenkin: 1-13-3-505. Hotellien tapaan sarjan viimeinen numero kertoo, että huoneisto sijaitsee viidennessä kerroksessa.” (Tokion matkaopas)

Chizu o kaite kudasai – Voisitteko piirtää minulle kartan.

Enemmän taloista, talotyypeistä ja rakennusarkkitehtuurista on kerrottu Ilmari Vesterisen kirjoissa Japanin kansankulttuuri s. 38-46 sekä Japanilaiset sivulta 71 alkaen ja kirjassa Japanin kulttuuri s. 219-229 ja 435-443. Kenkäkulttuurista, kylkpyseremoniasta ym. voi kurkata myös Dōzo-kirjasta s. 23-25 ja 84 sekä Japani –Pienoishakuteos s. 216.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Lähteet ja kirjallisuutta

Kokoamani tiedot perustuvat japanin kielen ja kulttuurin opintojeni muistiinpanoihin, eri oppikirjoihin ja Japanista kertoviin kulttuuri- ja matkaoppaisiin. Netistä olen vain täydentänyt tietoja, mitkä muista lähteistä ovat jääneet vajavaisiksi. Ikävä kyllä jotkin lähteet ovat auttamattomasti jo vanhentuneita, joten jos sinulla on nykyaikaisempaa tietoa esim. koulutuksesta tai työelämästä, laita kommenttia tulemaan :)

Lähteitä en ole erikseen eritellyt, koska suurin osa tiedoista on ikäänkuin yleistietoa Japanifaneille ja monissa opuksissa esiintyy näitä samoja tietoja. Lisäksi kirjallisuuslistasta kunkin postauksen loppuun tulisi pitkä, koska olen koonnut tietoja useista eri kirjoista. Kaikki painetun kirjallisuuden lähteet on kuitenkin lueteltu tässä alapuolella.

Kaikki kuvat ovat netistä ja kuvien lähde on aina liitetty kuvaan, eli klikkaamalla kuvaa pääset kuvan alkuperäiselle sivulle - ilmoitathan, jos huomaat jotain hyvän tavan vastaista kuvien (tai muiden juttujen) lainaamisessa!

Käyttämääni kirjallisuutta:
- Tuomas Anhava: Kevään kukat, syksyn kuu - Kootut tankarunot 1960-1982 (2000)
- Tuomas Anhava: Kuuntelen, vieras - Valikoima klassillisia japanilaisia tanka-runoja (1969)
- Olavi K. Fält, Kai Nieminen, Anna Tuovinen ja Ilmari Vesterinen: Japanin kulttuuri (1994)
- Japani - pienoishakuteos Japanista (2006), toim. Takeshi Yoro, Taku Miki ja Genjiro Ito
- Japanin kulttuurihistoria - näkökulma (1994)
- Tapani Jussila: Tokiopassi (2007 ja 2003)
- Kansojen kirjasto: Japani (1987), toim. Time-Life Books
- Takako Karppinen: Japanin kielen alkeet (1999)
- Tadaaki Kawata: Japanin kieli (1989)
- Pirjo-Riitta Kuusikko: Bunka shokyuu Nihongo - Opintomoniste, kielioppi ja sanasto I ja II osa
- Hannu Kärkkäinen: Tokion ja Japanin matkaopas (1993)
- Heikki Mallat: Dōzo - Japanin kieltä ja kulttuuria (1993)
- Pia Matilainen ja Virpi Serita: Michi - tie japanin kieleen (2010)
- Hannele Ripatti-Cantell ja Matti Cantell: Aasia-kirja - Lukumatka Aasiaan, Australiaan ja Oseaniaan (1998)
- Alexander Walther: Japani - Nihon (2009)
- Ilmari Vesterinen: Japanin kansankulttuuri - Kulttuuriantropologinen johdatus (1982)
- Ilmari Vesterinen: Japanilaiset - Japanin kulttuurin antropologista tarkastelua (1987)
- Ilmari Vesterinen: Geishan maailma - Tarua ja totta (2001)

%d bloggers like this: